-ARTIKKELI TOIMII HARRASTAJILLE VAROITTAVANA ESIMERKKINÄ-.

On kevät ja kuten jokainen viljakäärmeen omistaja tietää, koirailla on kevättä rinnassa.. Meidän rakasta viljakäärme koirastamme Myrskyä kohtasi onnettomuus 22.4 lauantaina. Heräsin aamulla ja kuten muinakin aamuina, kävin katsomassa käärmeitämme ennen aamupalalle menoa. Myrsky oli majottautunut kiipeilyoksalleen katon rajaan. Lähdin töihin lauantaivuoroon. Kun tulin kotiin, Myrsky oli edelleen paikallaan. Sen suomut olivat irtoilleet, koska oli kiimoissaan hinkannut kylkensä rikki jonnekkin. Haavaumia ei ollut.

20170422_174636.jpg

Myöhään illalla kävin vielä kurkkaamassa Myrskyä. Se liikkui levottomasti oksallaan ja yritti ikään kuin päästä irti pienestä kolosta, joka oli kiipeilypuun ja terraarion katon yläkuman välissä. Kiipeilypuu oli kiinnitetty tylpillä koukuilla ja nippusiteillä kiinni kattoon. Virhe. Suuri virhe. Irroitin heti kiipeilypuun ja tajusin, että turvallisena pitämäni koukku oli lävistänyt käärmeen kyljen. Irroitin käärmeen välittömästi ja huomasin valossa tutkiessani reiän ulottuvan vatsaonteloon asti. Tunnustellessani kylkeä näin onkalossa suoleksi sopivan rakenteen, mutta onneksi suolen sisältöä ei näkynyt. 

20170422_202121.jpg

Paniikki iski. Soitin oitis Linnunmäkeen, eläinklinikkaamme 10min ajomatkan päähän. Kello oli puoli yhdeksän. Sieltä ei vastattu. Soitin hädissäni Linnunmäessä työskentelevälle eläinlääkärille yksityiseen numeroon. Onneksi hän vastasi. Hän kysyi puhelimessa mitä oli tapahtunut ja mitä mielestäni näin haavassa. Lähetin lääkärin pyynnöstä pari kuvaa vammasta. Eläinlääkärimme lupasi ottaa Myrskyn heti huomenna hoitoon. Sain ohjeeksi huuhdella haavan steriilillä keittosuolalla ja sitoa haavan.

Päivystävä apteekkimme oli kiinni, joten lähdin käymään työpaikallani, erään sairaalan leikkausosastolla, jossa työskentelen anestesiahoitajana. Hain keittosuolaa, sidetarpeita, sekä pari huuhteluruiskua. Ilmoittauduin samalla päivystävälle anestesiologillemme, jotta hän tiesi minun käyneeni osastolla. Kotona huuhtelin haavan, kuivasin ja sidoin sen steriileillä kirurgisilla sidoksilla. Laitoin potilaan yöksi lämpömaton päälle pieneen ilmastoituun smart-store laatikkoon ja pohjalle talouspaperia. Aamun odottaminen oli kamalaa.

20170422_214117.jpg

Harrastajien kesken ja kirjallisuudessa korostetaan aina miten tärkeää terraarion turvallisuus eläimelle on. Kamalinta on, että on sokeasti luottanut omien terraarioiden olevan turvallisia. Kun käärmeen vamma johtuu omistajan piittaamattomuudesta tai taitamattomuudesta, seuraus on juuri tällainen. Artikkelin tarkoitus on olla varoittavana esimerkkinä muille harrastajille, varsinkin vasta-alkajille, kuinka kovan hinnan voi joutua maksamaan omalla tietämättömyydellään. Se voi maksaa pahimmillaan lemmikin hengen. Tuudittautuinen siihen, että virheet ovat osa inhimmillisyyttä on laiha lohtu kun onnettomuus käy omalle kohdalle. 

Kannustan kanssaharastajia kuuntelemaan kokeneempia ja ottamaan tosissaan terraarion turvallisuusasiat.

Myrskyn toimenpiteestä toipumisesta seuraa pian jatkoa.

 

 

 .