Aika kuluu ja käärmeet kasvavat. Meillä kookkain käärmelaji on kuningasboa, joita meillä on nykyään jo kaksin kappalein. Iiris on täyttänyt tänä vuonna  kolme vuotta ja alkaa olemaan jo liian iso vanhaan kotiinsa, (Exo Terra 90x45x45). Ryhdyin loppukesän puhteeksi rakentamaan tytöllemme isompaa kotia. Päädyin materiaalin puolesta filmivaneriin kolmesta syystä: se on suhteellisen kestävää ja kevyttä, sillä on parempi kosteudensieto kuin tavallisella vanerilla ja se ei ole kauhean kallista.

Ensin ajelin Byggmaxiin ja ostin kolme filmivanerilevyä, 2500mm x 600mm x 11mm hintaa per levy n. 25e.

20180824_113416.jpg

Seuraavaksi levyt piti sahata sopiviin mittoihin. Terraarion mitoiksi tuli 180cm x 60cm x 60cm.

20180824_124312.jpg

Sitten ryhdyin poraamaan kuppi-poranterillä kulmia takalevyyn tulevaan ilmanvaihtoaukkoon, jonka lopuksi leikkasin muotoonsa käsisahalla.

20180902_162637.jpg

20180902_165106.jpg

Lopuksi sovitin vielä reikäpellin palaa aukkoon, jonka sahasin levyyn.

20180902_172247.jpg

Kuitenkin terraarion piti sopia käärmehuoneen sisustukseen värien puolesta, joten lähdin maalaamaan tartuntapohjaa terraarion ulkosivuille.

20180905_220942.jpg

Lopuksi maalasin kaksi kerrosta sävytettyä vesiohenteista huonekalumaalia telalla tartuntapohjan päälle.

20180905_220943.jpg

Maalasin oviaukon kummallekin puolelle pätkät vanhaa listaa

20180912_143445.jpg

Komponenettien kuivuttua aloin kasaamaan runkoa porakoneella ja itseporautuvilla ruuveilla

20180906_175435%280%29.jpg

Runko valmiina20180906_194825.jpg

Seuraavaksi saumasin kulmat akvaariosilikonilla ja hioin kaikki terävät reunat santapaperilla

20180912_133045.jpg

...sitten kiinnitin silikonilla reikäpellin ilmastointiaukkoon kummaltakin puolelta saumaten.

20180912_135718.jpg

Sitten tein läpiviennin lämmityksien ja valojen johdoille käyttäen kuppiterää ja porakonetta.

20180913_153435.jpg

Sitten liimasin liukuovien kiskot silikonilla paikoilleen.

20180912_141946.jpg

Valmistin irroitettavan läpivientiluukun reikäpellistä johtoja varten käyttäen pieniä ruuveja.

20180913_155850.jpg

Seuraavaksi kiinnitin lämpölampun suojaverkkoineen paikoilleen.

20180913_161935.jpg

Sitten aloin suunnittelemaan lämpökaapelia varten irroitettavaa yksikköä, jonka pohjaan kaapeli tulisi. Kaapelin kiinnitin alumiiniteipillä vanhoihin ylijäämäkaakeleihin. Kaakeleille tein kehikon ylijääneistä filmivanerin paloista, jotka sahasin sopiviksi käsisahalla. Kaakelit kiinnitin akvaariosilikonilla.

20180912_152224.jpg

20180913_173038.jpg

20180913_173025.jpg

20180913_165555.jpg

20180913_180639.jpg

Sitten aloin sovittelemaan laseja paikoilleen. Lasit ovat paikallisesta lasiliikkeestä, Porvoon lasikolmikosta.

20180912_140403.jpg

Viimeisenä terraariolle tehtiin lämpötestit ja kannettiin yläkertaan. Kun silikonin haju oli hälvennyt, voitiin alkaa terraariota sisustamaan ja laittaa asukki tutustuman uuteen kotiin. 20180915_204106.jpg20180915_203549.jpg20180915_203755.jpg20180915_204106.jpg20180915_210345.jpg

Muistathan, että blogiani voi seurata myös kuva-arkistona Instagrammissa "snakesyear"